Babysitter – lastenhoitoa kun sinulle parhaiten sopii!

Home/Yleinen/Babysitter – lastenhoitoa kun sinulle parhaiten sopii!

Lastenhoitotyö voi tuoda kipeästi kaivattua helpotusta opiskelijan budjettiin

Vaikka opiskeluaika on monella tavoin hienoa aikaa, on se usein taloudellisessa mielessä erityisen tiukkaa aikaa, jolloin opiskelija joutuu laskemaan tarkkaan kulutukseensa käyttämänsä pennoset. Opintojen oheen sopivan työn löytäminen voi olla haastavaa, mutta lastenhoitotyö voisi olla tähän tilanteeseen sopiva ratkaisu.

Lasten hoitaminen perheissä antaa mahdollisuuden sopia omat hoitovuorot joustavasti siten, että myös tärkeille luennoille ja tenteille jää riittävästi aikaa. Samalla työ lapsenvahtina tarjoaa hienon lisän ansioluetteloon, vaatiihan lastenhoito aivan erityistä huolellisuutta ja vastuunottoa. Myös hammashoitolassa työskenneltäessä lastenhoitokokemuksesta voi olla hyötyä esimerkiksi lapsipotilaita kohdattaessa. Parhaimmillaan lastenhoitotyö onkin erityisen antoisaa ja mukavaa työtä!

Jos jäit miettimään, mistä lapsenvahdin työpaikkoja voisi löytää, kannattaa klikata Babysitter.fi-palvelun Lapsenvahti Helsinki -sivulle, josta näet perheet, jotka etsivät parhaillaan lapsenvahtia Helsingin alueella. Lapsenvahtien tarve on suuri, joten ota reippaasti yhteyttä lapsenvahtia etsiviin perheisiin, jos haluat ansaita hieman lisätuloja opintojen ohessa. Perheelliselle opiskelijalle palvelu tarjoaa puolestaan mahdollisuuden etsiä perheelleen sopivaa lapsenvahtia helpottamaan kiireisen opiskelijan arkea.

Babysitter.fi
2017-09-27T21:48:42+00:00