24. helmikuuta 2022 juhlistimme jälleen rakasta kandiseuraamme sen täyttäessä 78 vuotta. Olin jo kuukautta aikaisemmin ripustanut esille edellisten vuosijuhlien jälkeen kaappiin rypistämäni iltapuvun. Vujupäivän aamun koittaessa jouduin lopulta myöntämään, ettei painovoima tulisi mekon helmaa ajoissa suoristamaan, joten tartuin silitysrautaan. Mekko selvisi tästä ilman vaurioita ja ehdin jopa ajoissa aamun PBL:ään. PBL sujui omalta osaltani aivan muissa ajatuksissa, ja heti sen päätyttyä kiirehdin kotiin laittautumaan. Vaikka kaverini teki kampauksen puolestani, venyi lähtö Uudelle Ylioppilastalolle pöytäjuhlaa edeltävään cocktail-tilaisuuteen sen verran, että ehdimme paikalle ajoissa vain erittäin motivoituneen taksikuskin ansiosta.
Cocktail-tilaisuus oli oikein onnistunut ja aika tuntui kuluvan kuin siivillä kutsuttujen ainejärjestöjen edustajien onnittelupuheita kuunnellessa ja lahjoja vastaanottaessa. Kävelymatka itse vujujen juhlapaikalle, Vanhalle Ylioppilastalolle, taittui sekunneissa ja pian löysin itseni pöydän äärestä istumassa vuosijuhlan alkaessa. 77. vujuilla paikkani oli ensimmäisen vuoden opiskelijana ollut aivan takana, mutta nyt pääsin seuraamaan juhlan ohjelmaa eturivistä vujuvastaava Wilma Wessmanin avecin paikalta.
Ohjelmanumeroista erityisesti mieleen jäivät puheet, joita pitämässä olivat kunniavieraamme Terhi Karaharju-Suvanto, kandiseuran puheenjohtaja Venla Lankinen sekä tietenkin Wilma Wessman, joka kovalla työllään oli mahdollistanut koko upean illan. Illan kohokohta oli kuitenkin niin kandiseuran toiminnassa kuin denttarihengen kohottamisessa ansioituneiden opiskelijoiden palkitseminen kunniamerkein. Juhlasalissa vallitseva liikutus oli käsinkosketeltavaa, kun palkitut erittäin ansaitusti vastaanottivat kunniamerkkinsä aplodien säestämänä.
Pöytäjuhlan päättyessä oli perinteisten vanhojentanssien aika. Koska olin itsekin onnistunut keräämään muutaman nimen tanssikorttiini, oli tanssilattialle suunnattava musiikin alkaessa. Tanssiaskelten osaamattomuudestakaan ei tarvinnut välittää, sillä kaikkien mielestä tuntui olevan tärkeämpää nauttia hetkestä ja pitää hauskaa yhdessä. Tarvittaessa pystyi seuraamaan useammat vujut vyönsä alle keränneiden ylempivuosikurssilaisten esimerkkiä, jos askelten kanssa oli täysin hukassa. Tanssiminen jatkui niin ikään jatkoilla yön pikkutunneille asti, menevän bilebändin säestämänä.
Loppuillasta istahdin hetkeksi pöydän ääreen lepäämään. Ympäri katsellessani mietin, miten paljon HLKS oli merkinnyt minulle etenkin kuluneen talven aikana, kun olin aktiivisemmin ollut mukana sen toiminnassa. HLKS on tarjonnut mahdollisuuden olla osa yhteisöä, joka on tuonut rakkaita muistoja sekä ystäviä yli vuosikurssirajojen. Vaikka olenkin ollut kandiseuran jäsen vain puolitoista vuotta sen 78:sta olemassaolon vuodesta, tunnen ylpeyttä ja kiitollisuutta saadessani kuulua tähän perheeseen. Sen muistaa etenkin näiden vujujen kaltaisina iltoina, jotka saavat innolla odottamaan kaikkea vielä edessä olevaa.
Kiitos siis Wilma ja H3-kurssi unohtumattomista vujuista! Ensi vuonna onkin suuret kengät täytettävänä, kun on oman kurssini vuoro järjestää 79. vuosijuhla.
Meri Heikkinen
Kuvat: Olli-Pekka Niskanen
Kommentare