Kourallinen tylsyyttä, ole hyvä!

Päätoimittajan tervehdys

Syksy -22

On marraskuun puoliväli, enkä tiedä, mistä kirjoittaisin. Haluaisin kirjoittaa viimeiseen paperiseen Organon Dentaleen jotakin fantastista. Teksti ei saa olla tylsä. Ei sellainen, jota lukiessa suuta kuivaa ja silmäluomet painuvat kiinni.

Mutta olisiko tylsyys todellakin niin vakava asia? Soisinko sille sittenkin sen ansaitseman valokeilan?

Lapsena valitimme joskus äidille tylsyydestä. Äitini vastasi, että tylsistyminen on välttämätöntä, sillä se antaa tilaa luovuudelle. Lapsen pitää tylsistyä, jotta mielikuvitus saa tilaa kasvaa. Paras leikki on sellainen, johon ei tarvita hienoja leluja. Lapsena en tietenkään vakuuttunut viisaista sanoista ollenkaan. Olihan äitini itse kasvanut aikana, jolloin lankapuhelimet eivät olleet vain sisustuselementtejä.

Nykyisin äitini on kauhuissaan siitä, miten turhamaiset viihdykkeet vievät ihmisiltä mahdollisuuden tylsistyä. Jokainen tyhjä hetki täytetään skrollailulla, jolloin mielikuvituksemme surkastuu jatkuvan tietotulvan ja ärsykkeiden jalkoihin. Olen samaa mieltä äitini kanssa, enkä ole ikätovereistanikaan ainoa. Arkemme kuluu kiireisessä opiskelijaelämässä, vapaa-ajan tapahtumissa ja rakkaissa harrastuksissa. Joko olemme liikkeellä koko ajan tai sohvan pohjalla tukehtumassa suoratoistopalveluiden elokuvatarjontaan. Vaihtoehtoisesti istumme nenä kiinni koneen ruudussa luentodiojen määrään turhautuneina, hiki otsalla helmeillen. Olemmeko enää koskaan yksin ajatustemme kanssa? Uskallammeko olla yksin ja kohdata tylsyytemme?

Kokeilin jokunen aika sitten, ratikkaa odotellessani, pitääkin puhelimen taskussani. Päätin, etten ota sitä esille edes matkan aikana, vaan seuraan sen sijaan ympärilläni tapahtuvia asioita. Joku teki risteyksessä u-käännöksen ja pariskunta ulkoilutti lyhytjalkaista koiraansa, joka tepsutti korvat vimmatusti heiluen. Pysäkillä odottava puhui puhelimessa, toinen sytytti tupakkaansa. Kuulin puhelimeni viestiäänen, johon päätin olla reagoimatta.

Istuessani ratikan kolinassa, minulla oli tylsää. Kovin kauaa minun ei kuitenkaan tarvinnut tuntea olevani tylsistynyt, sillä täysin yrittämättä vaivuin ajatuksiini. Pohdin kaikenlaista opiskeluaikatauluista runollisiin ilmauksiin. Irrallisia lauseita tupsahteli mieleeni sitä tahtia, kun pystyin niitä vastaanottamaan. Kotiin päästyäni tapahtui jotain poikkeuksellista: kirjoitin runon, jo ennen kuin ulkoilman jäädyttämät sormeni olivat ehtineet sulaa.

Toivon, että kiireinen arkemme opiskelijoina, työntekijöinä ja sosiaalisina olentoina ei koskaan riistä meiltä kaikkea tylsyyttä. Jostain syystä tämä lähes luotaan työntävällä tavalla nimetty luksus koetaan negatiivisena asiana. Voisimmeko me yhdessä muuttaa asian? Vetoan teihin jokaiseen: antakaa tylsyydelle mahdollisuus. Uskaltakaa huomata, miten tylsää teillä on! Turhautukaa siihen, miten teillä ei kerta kaikkiaan ole mitään tekemistä. Tiedostakaa, miten voisitte olla tekemässä sataa ja toistasataa eri produktiivista tai vähemmän produktiivista asiaa. Sen jälkeen tehkää valinta ja antakaa olla. Antakaa tylsyyden tulla.

Nykyään pysähtyminen ja itsekseen oleminen eivät ole helppoja toteuttaa. On paljon helpompaa jämähtää jatkuvan viestitulvan passiiviseksi uhriksi. Viestit omalta itseltä saattavat jäädä helposti huomiotta, jos ei uskalla olla läsnä itselleen. Voisitko ratikkamatkan ajan kuunnella itseäsi? Kuunnella, katsella, ajatella hiljaa.

Jos tylsiä hetkiä ei löydy, tai niille ei yksinkertaisesti tunnu olevan aikaa, niin hyödyntäkää tämä hetki. Haukotelkaa. Koittakaa käsittää, miten teksti voi olla näinkin tylsä.

En oleta, että meistä kaikista tulee runoilijoita, jos emme katsokaan saapunutta sähköpostia tai ystäviemme Instagram-päivityksiä hetimmiten. En myöskään missään nimessä väitä, että runoni oli hyvä. Mutta minä kirjoitin sen, ja iloitsen siitä. Kuuntelin, enkä keskeyttänyt itseäni.

Toivon teille mahdollisimman paljon tylsyyttä elämään. Toivon, että saatte kuunnella ratikan kolinaa, kun puhelimestanne loppuu akku. Toivon, että tekin saatte nähdä paljon mäyräkoiria tepastelemassa omaa verkkaista tahtiaan. Mutta ennen kaikkea toivon, että saatte huomata sen, miten paljon tylsyys tuo vakautta ja rauhaa nykyarkeen.

Sen, miten paljon se keventää sydäntä.

Minka Halava

Organon Dentalen päätoimittaja 2022

Kirjoittajalla on paha tapa ostaa kirjoja tiheämpään tahtiin kuin mitä hän saa niitä luettua.