Akateemisissakin opinnoissa tunteet vaikuttavat merkittävästi siihen, miten opimme. Erilaiset tunteet voivat vallita yhtä aikaa. Uuden äärellä voi tuntea innostusta ja itsevarmuutta, mutta toisaalta ahdistusta ja pelkoa. Mitkään tunteet itsessään eivät ole ongelmallisia, vaan se, miten niihin reagoimme ja miten ne saattavat vaikuttavat käyttäytymiseemme. Epäonnistuminen ja sen mahdollisuus kummittelevat usein hammaslääketieteen opinnoissa. Teorian nopea tietotulva yllättää viimeistään kliiniseen vaiheeseen siirryttäessä ja uutta oppia tulisi heti osata soveltaa myös käytännössä. Alusta asti jännitystä kädentaitojen harjoitteluun lisää se, että opettajat kirjaimellisesti hengittävät niskan takana.
Subjektiivinen pelko voi liittyä siihen, että uskoo epäonnistuvansa harjoitustyössä tai toimenpiteessä, vaikka miten yrittäisi kaikkensa. Toisaalta taustalla voivat olla mielikuvat siitä, millaisia odotuksia ajattelemme muilla meistä olevan ja miten yritämme vastata näihin oletettuihin odotuksiin. Pitäisikö minun osata jo tämäkin? Osaisinko, jos olisin ehtinyt valmistautua opetukseen paremmin? Opettajan tai kurssikaverin katsoessa uuden yrittäminen ylipäänsä saattaa nolottaa ja toisten suorituksiin vertailuun on helppo sortua. Myös opiskelijan ja opettajan väliseen kommunikaatioon voi liittyä epäonnistumisen kokemuksia. Tilanne mutkistuu entisestään, kun yhtälöön opetusklinikassa lisätään potilas ja hänen odotuksensa.
Pahimmillaan epäonnistumisen pelko voi estää oppimisen, kun mielenkiintoiset asiat muuttuvat luotaantyöntäviksi. Siispä epäonnistumisen pelkoa on tärkeää analysoida. Negatiiviset tunteet eivät saa jäädä oppimisen esteeksi tulevaisuudessa. Osaaminen karttuu pienin askelein ja epäonnistuminen on sallittua oma ammatillinen kehityskäyrä huomioiden. Itseään kannattaa haastaa riittävästi, mutta täydellisyyden tavoittelusta on hyvä luopua. Epäonnistumista ei myöskään kannata pelätä liikaa silloin, kun se on potilaan hoidon kannalta merkityksetöntä. Kurssikavereiden vertaistuki on paras mahdollinen keino välttää ajautumasta epäonnistumisen pelon kehään.
Ennemmin tai myöhemmin pelko toteutuu ja epäonnistuminen tapahtuu. Epäonnistumisen kiusallisuutta lisää se, että se tapahtuu usein yllättäen ja peruuttamattomasti. Mieleen on piirtynyt kokonaisuus onnistuneesta toimenpiteestä, mutta odotettu lopputulos jää syystä tai toisesta saavuttamatta. Muuttuneen tilanteen käsittely myös vaatii sopeutumiskykyä, jota meiltä löytyy yksilöllisesti. Hammaslääketieteen oppialakohtainen opetus pyrkii valmentamaan opiskelijoita erilaisten komplikaatioiden varalle: mitä teen ja miten reagoin? Toisaalta tietotaidon omaksuminen ei yksin riitä, vaan hammaslääkäriksi kasvaminen vaatii resilienssin kehittämistä.
Epäonnistumisen jälkeen tilanne tulee käsitellä ja pohtia, mitä olisi voinut tehdä toisin. Jokainen virhe on mahdollisuus oppia. Osaaminen rakentuu hiljalleen vankalle teoriapohjalle ja toisaalta kädentaitojen oppimisessa toistot lisäävät onnistumisen todennäköisyyttä. Epäonnistumisten sietokyky kehittyy ja onneksi tämä kehitys jatkuu myös valmistumisen jälkeen. Epäonnistumisen mahdollisuudesta ei nimittäin pääse eroon valmiina hammaslääkärinä eikä edes erikoistumalla.
Vaaratilanteiden ja mahdollisten komplikaatioiden tunnistaminen on tärkeää, mutta psykologit neuvovat kuitenkin välttämään katastrofiajatuksia. Asioista ei tosiaan ennalta kannatta ajatella negatiivisesti. Pulpaperforaatiota ei ole vielä tapahtunut. Juurenkärki ei ole vielä katkennut. Ja huh, osasit sittenkin kirjoittaa Aggregatibacter actinomycetemcomitans. Haastavia tilanteita helpottaa se, että keskittyy meneillään olevaan hetkeen. Vaikka epäonnistuisi jossain asiassa, on todennäköisesti kuitenkin onnistunut monessa muussa. Näiden onnistumisten sanoittaminen ja niistä nauttiminen tukee resilienssin kehittymistä. Positiiviset tunteet parantavat suorituksia edelleen tulevaisuudessa.
Vauhdilla kehittyvä hammaslääketiede tarjoaa meille kaikille mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen. Matkalla kannatta varautua sekä henkilökohtaisiin tappioihin että herkullisiin erävoittoihin. Rohkeasti siis kohti kevään opintoja ja omaa epämukavuusaluetta!
Elisa Kopra
HLT, EHL, Kliininen opettaja
Vapaa-ajallaan kirjoittaja ajautuu toistuvasti vertikaalisille epämukavuusalueille.
Kuva: EHL Maija Sipi