• OD päätoimittaja

Hammaslääkäri – akateeminen moniosaaja



Hammaslääkärin opinnot ovat vuodesta toiseen yliopisto-opintojen kuormittavimpia ja sitovimpia. Opinnot vaativat viisi ja puoli vuotta täysipainoista opiskelemista tarkan lukujärjestyksen mukaan. Välillä tunnit vuorokaudessa eivät tahdo riittää kaiken tiedon omaksumiseen. Mutta millaisia akateemisia moniosaajia hammaslääketieteen lisensiaatit ovatkaan, kun hetkeksi pysähtyy miettimään!


Kaikki on lähtenyt jo peruskoulun opintojen hyvästä suoriutumisesta. Lukiossa on täytynyt panostaa vahvasti matemaattis-luonnontieteellisiin aineisiin. Matematiikan, kemian ja fysiikan salat on käyty tarkkuudella läpi ja laskurutiinit kehitetty. Hammaslääkäriksi hakeutuvien luonne on usein pikkutarkka ja tunnollinen. Muu lukiolaisen aika on usein tarkkaan käytetty hyväksi opiskelemalla muita aineita kuten kieliä ja/tai panostettu harrastuksiin esimerkiksi taiteen tai urheilun saralla.


Hammaslääketieteen opinnot aloitetaan lääketieteen perusteilla. Ensimmäiset kaksi vuotta preklinikassa ”denttarit” opiskelevat pitkälti tulevien lääkärikollegoiden ”medisiinareiden” rinnalla lääketieteen perusasiat. Nämä taasen muodostavat perusteet hammaslääketieteen ymmärtämiselle, mutta paljon oppia tulee puhtaasti lääketieteen puoleltakin. Kun medisiinarit saavat preklinikan vuosina keskittyä lähes yksinomaan prekliinisiin opintoihin, denttarit jo yhtäaikaa sukeltavat hammaslääketieteen kiehtovaan maailmaan. Kahden ensimmäisen prekliinisen vuoden aikana denttarit opiskelevat lääketieteen perustietojen lisäksi hammaslääketieteen taidot, joilla kolmannen vuoden syksyllä kallistetaan ensimmäiset potilaat boksissa ja ruvetaan ”oikeisiin töihin”.


Kolmannesta viidenteen vuoteen opetellaan hammaslääketieteellinen teoria. Hammaslääketieteen lisensiaatti osaa jokaiselta hammaslääketieteen erikoisalalta verrattain laajan teoriapohjan. Yhtä aikaa opetellaan lisää potilasta kokonaisuutena, miten sairaudet ja lääkitykset tulee huomioida, miten terveydenhuoltosysteemi toimii, miten säteilyltä tulee suojautua, miten potilasjärjestelmiä käytetään, miten kirjaukset rakentuvat ja monta muuta asiaa.


Siinä missä medisiinarien opiskelu on enemmän teoriapainotteista ja toimenpiteitä, ”temppuja”, tehdään lukumäärällisesti melko vähän, denttarit opettelevat teorian rinnalla käsityöammatin, jolla he pärjäävät perusterveydenhuollon arjessa. Sen jälkeen, kun pää on sisäistänyt, miksi jotain tehdään, tulee opettaa kädet ja silmät tekemään mitä moninaisempia toimenpiteitä suun syövereissä millimetrien tarkkuudella peilin kautta toimien tarkassa järjestyksessä, tarkassa ajoituksessa, ottaen huomioon materiaalit, kudokset, sylki, lämpötila, suojaaminen ja potilaan fyysinen ja henkinen vointi. Tämä kaikki tapahtuu erittäin perinteisesti oppipoika-kisälli-mestari -menetelmällä taitopajan ja opetusklinikan tuiskeessa. Jotta tämä ei olisi liian yksinkertaista, hammaslääkäri osaa lisäksi ottaa ja tulkita röntgenkuvat, joka medisiinaripuolella on pääsääntöisesti erikoislääkärin toimialaa. Kaikki toiminta tapahtuu myös ergonomisesti oikein, jotta jaksamme työn fyysisiä rasituksia vielä kolmenkymmenenkin vuoden kuluttua.


Voisi ajatella, että tämä määrä taitoja tekisi jo hammaslääketieteen lisensiaatin. Mutta monta, monta muutakin taitoa opitaan ja osataan, jotta valmistuminen häämöttää. Hammaslääkäri on ihmissuhdetaituri. Miten saadaan potilas vakuuttuneeksi ja myöntyväiseksi tarvittavaan hoitoon, lapsipotilas suostuu avaamaan suunsa, potilas harjaa hampaansa kotonakin, miten hoitaa pelkoa, miten saada opettaja vakuuttuneeksi osaamisesta ja tuossa opetusklinikan kuhisevassa muurahaispesässä boksiin paikanpäälle, miten saada numeerisesti riittävästi potilaita ja toimenpiteitä… Hammaslääkäri elää potilaan tuntemuksissa hoidon aikana mahdollistaen kivutonta hoitoa niin pitkälle kuin mahdollista, hammaslääkäri ja erityisesti kandidaatti opettajaa odotellessa kuuntelee potilaan pelkoja ja suruja niin hammashoitoon kuin muuhun elämään liittyen. Hammaslääkäri ymmärtää ihmisten monimuotoisuutta, ymmärtää erilaisten kulttuurien vaikutukset toimintaansa ja potilaan reaktioihin, keksii tavan toimia tulkkina, jos tulkki ei paikalle ilmesty tai etätulkkauksen nettiyhteys pätkii. Psykologiset taidot karttuvat siis niin potilaiden kuin opetushenkilökunnan viidakossa ja mukaan luetaan vielä ne yhtä aikaa niin rakkaat ja raivostuttavat kurssikaverit.


Kun yliopisto-opinnot ovat kasassa ja syventävä opinnäytetyö kirjoitettu, syventävä käytännön harjoittelu pääsee vihdoin alkamaan. Jälleen uutta opittavaa riittää. Hammaslääkäri toimii nykypäivänä aina osana hoitoparia, osana työtiimiä. Hammaslääkäri on työparin ja tiimin johtaja, jonka tulisi johtaa järjellä ja sydämellä, työparia arvostaen, molempien hyvä huomioiden potilaan etua tavoitellessa ja vastata, että kaikki toteutuu oikean tietotaidon ja turvallisuuden nimissä. Oma etu ei asetu potilaan edun edelle ja potilaan saama hyöty on aina merkittävästi mahdollisia haittoja suurempi. Ja yhtä aikaa ammattitoiminta tulee olla yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti järkevää ja kannattavaa.


Hengästyttääkö? Kun hammaslääkäriopintojen ja hammaslääkärin työnkuvan moninaisuus avataan osaamisen monimuotoisuus miettien, onko ihme, että opintojen kuormittavuus on suurta? Hammaslääketieteen lisensiaatti on osaamisen akateemis-käsityöläis-ihmissuhdetaituri-jättipaketti, jota eivät pienet vastoinkäymiset heittele valmistumisen jälkeen. Palkinnoksi toki saa upean ja arvostetun ihmisläheisen akateemisen käsityöläisen työn, jossa yksikään päivä ei ole samanlainen.


Elämä on täynnä mahdollisuuksia hammaslääketieteen lisensiaatilla läpi elämän. Erittäin pitkälle tällä oppimisen jättipaketilla pärjää työelämässä. Kuitenkaan kukaan ei ole koskaan täysin valmis. Maailma ja tiede muuttuu ja kouluttautuminen vähintään täydennyskoulutuksella on jokaisen hammaslääkärin velvollisuus. Moniosaamistaan voi kehittää lisäksi pätevöitymisellä, väitöskirjaopinnoilla tai erikoistumisopinnoilla. Toivottavasti moni teistä innostuu jakamaan moniosaamistaan seuraaville tulevaisuuden kyvyille, terveyskeskuksissa, vastaanotoilla, sairaanhoidossa, paikallisessa työyhteisössä, mutta myös yliopistomaailmassa. Teistä luodaan myös tulevaisuuden opettajat, jotka näyttävät, mihin suuntaan hammaslääketieteen opiskelijat kasvavat kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä. Tulisiko sinusta samanlainen vai erilainen opettaja kuin tämän päivän opettajamme ovat? Toiveena olisi löytää myös se viisasten kivi kehittää hammaslääketieteen opintoja siten, että kuormitus vähenisi, vaikka tieto-taitojättipaketti samalla riittävästi karttuisi.










Jaana Rautava

Kirjoittaja on suupatologian erikoishammaslääkäri, dosentti ja hammaslääketieteen koulutusohjelman johtaja Helsingin yliopistossa.



14 views0 comments