Päätoimittajan tervehdys
Kevät -22
Kevätauringon uskaliaat ja lämpimät säteet paistavat suoraan silmiini. Tämän vuodenajan seuraaminen on taianomaista, maailman synkästä tilanteesta huolimatta.
Pohtiessani, mistä teille kirjoittaisin, päätin tunnelmaa keventääkseni kirjoittaa lapsen ilosta. Siitä puhtaasta ja rehellisestä huolettomuudesta, jollaista tässä elämänvaiheessa itse koemme enää surullisen harvoin. Olen onnekas, koska minun elämässäni on edelleen ripaus lapsekkuutta: kymmenen vuotta nuorempi pikkusisko, jonka kasvamisen seuraaminen herättää käsittämätöntä murhetta, mutta samaan aikaan myös sanoinkuvailematonta ylpeyttä. Olemme perheeltämme saaneet yhteisnimityksen Auringonkukkaorkesteri. Mitä tahansa tapahtuukin, käännämme katseemme kohti aurinkoa. Etsimme ympäriltämme kauneutta ja positiivisuutta. Hymyilemme silmiä siristäen.
Kokosin teille muutaman nerokkaan fraasin, joilla pikkusiskojeni kanssa paransimme maailmaa lapsina. Toivottavasti ne valaisevat lukuhetkeänne ja tuovat teille yhtä paljon iloa, kuin toivat kuulijoilleen aikoinaan.
Tokaisin neljävuotiaana äidilleni tämän kitkiessä rikkaruohoja, että repiminen on turhaa, kun aina tulee uutta ruohoa. Niinpä, maailmaa ei saa noin vain kauniimmaksi, vaikka yrittäisi. Se on jo kaunis. Kaunis, muttei virheetön. Äitini ei tuolloin ehkä ottanut palautetta vastaan ihan tällaisessa valossa.
Pikkusiskoni Pihla, toinen Auringonkukka, jäi kahdeksanvuotiaana kiinni juksaamisesta ja kuunnellessaan läksytystä siitä, ettei tuolla lailla voi valehdella, hän vastasi kylmänviileästi: ”No, valehtelin jo.” Tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten miksi katua pikkuvirheitä?
Toinen siskoistani tapasi lapsena sanoa ”Mittää haittaa” esimerkiksi kaaduttuaan leikkien tiimellyksessä. Mielestäni voisimme kaikki silloin tällöin nojautua noihin viisaisiin sanoihin. Kompastelu kuuluu elämään: sen kautta opimme tasapainoilemaan. Epäonnistumiset eivät haittaa, ne auttavat meitä kehittymään. Pysykäämme lapsen tavoin huolettomina, vaikka polviin muodostuisi tiuhaan tahtiin mustelmia.
Vaikka emme ehkä lapsina sitä ymmärtäneet, niin olimme viisaita. Katsoimme niska kipeänä ylöspäin, kohti aikuisia, ja kerroimme totuuden. Sähkönsiirrosta, tulorajoista tai kurkun kilohinnasta meidän ei kuitenkaan tarvinnut huolehtia, kunpa ei vieläkään tarvitsisi.
Oma lapsuuteni oli kaikin puolin valoisa ja antoi minulle hyvät eväät tulevaan. Sain nauttia ja nauraa sisarusteni kanssa kilpaa. Kaikki eivät ehkä ole olleet yhtä onnekkaita. Toivon, että tekin saitte lapsina nauraa vatsanne krampille ja suupielenne kihelmöiviksi. Jos ette lapsuudessa, niin viimeistään tulevana kesänä.
Toivon myös, että kiireisen opiskelija-arjen ja jatkuvasti synkemmäksi muuttuvien uutisten lomasta löydätte jokainen aikaa ilolle. Varatkaa kalenteriinne aikaa nostaa kädet ilmaan tuulta vasten, aikaa silittää koiria, aikaa haistella sateen tuoksua. Aikaa harrastaa liikuntaa, aikaa kokata lempiruokaanne, aikaa rupatella turhuuksia ystävien kanssa ja aikaa vain olla. Antakaa aikaa itsellenne ja toisillenne. Olkaa välillä paikoillanne, kuunnelkaa. Aina ei tarvitse mennä ja tehdä, aina ei tarvitse miellyttää. Aikaa kun on lopulta niin rajallinen määrä.
Minka Halava
Organon Dentalen päätoimittaja 2022
Kirjoittaja on turkua puhuva denttarinalku, joka ratkoo sudokut arvailemalla ja ihailee suuresti kauniin värisiä pilviä.